On aika paljon mukavampaa kasvattaa sisällään pientä ihmistä kuin neljääkymmentäkahdeksaa munarakkulaa. Nautin silloin, kun en pelkää liikaa. Niitä hetkiäkin onneksi on. Meillä on pienen kanssa jo yhteisiä rutiineja. Valvomme yhdessä varsin kellontarkasti yöneljältä. Jos minä en herätä pientä vessaramppailullani, hän herättää minut aloittamalla jumpan. Sitten minulle jo tuleekin nälkä ja kömmin keittiöön, säädän lampun hämärälle ja kaivan jääkaapista yöpalaa. Ennen sänkyyn palaamista kierrän katsomassa, missä naapuruston ikkunoista palaa tällä kertaa valo. Usein meidän ikkunamme ei ole ainoa, jonka takana valvotaan.

Kaikki sujuu hyvin raskausviikolle 30, jolloin verenpaineeni lähtevät lääkityksestä huolimatta nousuun. Virtsassa on ollut proteiinia jo muutaman viikon, mutta koska sitä on ollut niin vähän, neuvolassa ei ole oltu asiasta huolestuneita. Verenpainelääkitystä lisätään ja käyn useammin sairaalassa ultrattavana.

Viikkoa ennen äitiysloman alkua jään sairauslomalle. Minulle ei ole edes tullut mieleen pyytää lomaa, sillä olo on ollut ihan normaali, eikä kukaan ole suositullut kotiin jäämistä sairaalassakaan. Vasta neuvolan terveydenhoitajan huolestunut ilme ja kehotus olla itsekäs saa minut menemään työterveyteen. Kotiin jäätyäni huomaan, kuinka väsynyt olenkaan. Lähinnä lepään ja nukun, vaikkei mikään lepo laskekaan verenpaineita normaalitasolle.

Raskausmyrkytysepäily ei tule yllätyksenä, olen läksyni lukenut. Aikaisempi verenpaine ja munuaisongelmat lisäävät myrkytyksen riskiä. Huoli kasvaa aina silloin, kun pieni on vaisumpi, enkä pitkiin aikoihin tunne kunnon liikkeitä. Niinä päivinä syön tai juon jotain makeaa, asetun sohvalle kyljelleen, asetan käden vatsan päälle ja alan odottaa. Niitä päiviä on monta.