Toinen koeputkihedelmöitys alkaa hieman toisenlaisella lääkearsenaalilla. Tähän kuuluu kahden lääkkeen pistämistä. Olen innoissani ja alan taas toivoa. Aion nauttia mahdollisuuden ihanuudesta ja surra sitten, jos aihetta on.


Hoidon edetessä kummastelen olotilaani. Olo on oudon hyvä verrattuna edelliseen kertaan, jolloin voin huonosti ja turpeasti. Otan kuitenkin rennosti, lepäilen, lekottelen ja keskityn munasolujen kasvattamiseen. Aivan kuin siihen itse pystyisi kovinkaan paljoa vaikuttamaan.

Yritän uskoa parasta, vaikka ahdistaa. Olen oppinut, että elämässä voi saavuttaa melkein mitä tahansa töitä tekemällä. Nyt se ei onnistukaan. Hormonit saavat herkäksi, itken huomioliiviessä katua ylittäviä päiväkotilapsia.

Munarakkulasaalis on taas melkoinen, lähes yhtä paljon kuin viimeksi. Munasoluja on kuitenkin viime kertaa enemmän. Kohtuuni siirretään yksi nelisoluinen alkio ja muutama saadaan pakkaseenkin. Paljon parempi tulos kuin viimeksi.

Annan pienelle kiinnittymisintoa pienellä siemauksella punaviiniä ja vähän isommalla määrällä Lontoon rakeita. Nyt kaikki on taas tehty, mitä tehtävissä on.