Kuusitoista munarakkulaa. Kolmetoista munasolua. Kolme alkiota, joista kaksi selviää siirtopäivään saakka. Taas löytyy uusia syitä siihen, miksi saamme niin vähän alkioita. Aina uusi syy, aina joku menee vikaan.

Molemmat alkiot siirretään heti, sillä lääkärin mukaan yhtä alkiota ei kannata pakastaa. Olen taas iloinen ja onnellinen arvokkaasta mahdollisuudesta. Toivon kovasti, mutta aina toivo ei vaan riitä.

Jo ennen testipäivää alkaa vatsan jomotus ja niukka vuoto. Teen testin vähän etukäteen, sillä merkit eivät lupaa hyvää. Tulos on taas vanha tuttu.

Soitan uutiset klinikalle. Hoitaja kehottaa varaamaan ajan loppukeskustelulle. Kaksi vuotta lapsettomuushoitoja. Kolme koeputkihedelmöitystä. Neljä alkionsiirtoa. Yksi kohdunulkopuolinen. Mitäpä tästä keskustelemaan.

Haalin itselleni tekemistä, jotta en ehtisi ajatella. En halua pysähtyä, ettei suru ehdi tarrautua paidankulmaan pysyvästi.

Kehoni ei ole ollut pitkiin aikoihin minun. Siitä on tehty tuotantolaitos. Siitä on tehty neulatyyny. Lukuisten tutkimusten kohde. Se on kokenut kovia. Saanut arpia. Venynyt, hämmentynyt.