Uusi hoitoyritys alkaa. Olen uskaltanut ostaa kaappiin uusia raskautta suunnitteleville tarkoitettuja vitamiinipillereitä. Popsin niitä, pistän lääkeitä ja juon paljon hyperstimulaation loitolla pitämiseksi. Vaikka hormoniannos on minimalistinen, munarakkuloita on jälleen melkoinen määrä, joten voin turpeasti.
Voisi kai sitä harrastaa jotain muutakin kuin hormonipiikkejä, munasolupunktioita, lääkäreitä ja terapeutteja. Aloittaa vaikka avomerikalastuksella.

Hormonit vaikuttavat taas uniini. Nyt näen unta, että meillä on tyttö. Raukalle ei ole ennen syntymää uskallettu ostaa mitään. Hänellä ei ole vaatteita, vaippoja tai leluja, ei kantoliinaa tai rattaita. Kannan häntä unessani joka paikkaan ja mietin, eikö meillä ole edes äitiyspakkausta. Aamulla naurattaa.

Piikit ja punktio sujuvat jo rutiinilla. Tämänkertainen saalis on 28 munarakkulaa, joissa on 13 munasolua. Punktiota seuraavana päivänä soitan alle kaksi minuuttia kestävän puhelun klinikalle. Puhelu on informatiivinen ja asiallinen, mutta aidon ilon pintaan saava. Yhdeksän solua on hedelmöittynyt. Osaa on avustettu varmuuden vuoksi mikroinjektiolla.

Illalla ennen unen tuloa ikävöin syntymätöntä lastamme. Haluaisin alkion mahdollisimman pian kohtuuni. Outoja, vahvoja tunnteita. Selkeä ja suuri ikävä sellaista kohtaan, jota ei vielä ole oikein olemassa. Toivottavasti alku hänestä sai alkunsa nyt.