Neuvolassa kannustetaan tapaamaan muita äitejä, mutta en minä halua. Vaikka minulla on nyt tämä ihana lapsi, on vaikea käsittää, että olen äiti ja että minulla olisi jotain yhteistä vieraiden naisten kanssa.

Vuosia olen ollut lapseton, joukkoon kuulumaton tahtomattaan. Se, joka vaivaantuu tietyistä puheenaiheista ja pakenee välillä vessaan itkemään. Jonka seurassa sanojaan on pitänyt varoa. Ettei kehu liikaa, muttei ainakaan valita pienistä. Eikä ainakaan kysele, että milloinkas teille.

Vuosia olen täyttänyt kalenterini vapaaehtoistöillä, matkoilla, sovituilla tapaamisilla. Tehnyt ylitöitä, janonnut haasteita, opiskellut töiden ohessa. Peittänyt pahaa oloa ja tyhjää syliä vimmattuun tekemiseen.

Nyt tärkein on tässä, kotona. Kalenteri on tyhjä, mutta syli vihdoin täysi. Päivittäin ihmettelen, kuinka joku voikin olla näin ihmeellinen. Olla niin paljon enemmän, kuin ikinä uskalsimme toivoa.