Alan miettiä, mihin sosiaalisiin tilanteisiin jaksan ja haluan osallistua. Menenkö juhliin, joiden keskipiste on raskaana? Jaksanko vauvapuheita, hehkua ja vieraiden intoa? Päätän osallistua. En voi erakoitua, enkä vältellä kaikkia vauvoja saavia. Etenkään tässä iässä.

Juhlien jälkeen kaduttaa. Kuulen juhlissa muun muassa, kuinka lapset kannattaa tehdä lähipiirissä ensimmäisenä, jotta pääsee valitsemaan lapsille parhaat nimet. Tunnen olevani aivan eri maailmasta, katkeruudella kuorrutettu vanha nainen nuoren kehossa. Hätkähdän itsekin, mitä kummaa minulle on tapahtunut. Small talkiin oli vaikea osallistua, kun niin moni aihe käsittelee perhettä. Pakenen kerta toisensa jälkeen boolikulholle. Kauhon muovimukiin juomaa, ahdan suuhun juustokakkua.

Huomaan katselevani raskaana olevaa juhlittavaa uusin silmin. Mikä hänestä tekee hedelmällisen? Näkyykö kyky saada lapsia ulospäin? Vastausta en löydä, onneksi.