Elämä on, mitä se on. En yksinkertaisesti voi kuluttaa koko elämääni suremalla ja voivottelemalla. En enää usko, että ikinä voisin tulla raskaaksi. En, vaikka ajattelen opiskelemaani lukua: 80 prosenttia hoidoissa käyvistä onnistuu ennemmin tai myöhemmin.

Työnnän miestä yhä enemmän pois luotani. Romu nainen vakuuttaa, että miehellä olisi parempi ilman häntä. Viime vuodet mies on ollut enemmän sairaanhoitaja kuin aviomies. Olen yhden viivan nainen, joka on viime vuosina aiheuttanut selvästi enemmän huolta ja murhetta kuin iloa tai mukavia yllätyksiä.

Välillä kaikki on hyvin, osaan iloita pienistä hyvistä asioista. Ja sitten taas syöksytään matalakyntöön. On kai se uskottava, etten taida selvitä tästä yksin, minun on haettava ammattiapua. Toisaalta ärsyttää asioiden vatvominen ja pyörittely, mutta ei näitä voi vaan lakaista maton alle. Sitä paitsi vaikka saisinkin lapsen, ei se parantaisi minua. Ei tietenkään, eihän kenellekään voi sälyttää sellaista taakkaa.